Tiia kertoo tarinaansa

 

Vain Elämää-päivän vuoron sai Tiia. Hänen järjesti päiväaktiviteettinaan muille asukkaille tietovisan alkuaineiden kemiallisista merkeistä. Kristiina kunnostautui pelissä selviten voittajaksi. Visailun jälkeen Tiia sai kertoa muille asukkaille tarinansa.

- Synnyin vuonna 1979, syntymäkotikuntani oli Kuru. Nopeasti muutimme Espoo-Kauniainen akselille. Olemme muuttaneet paljon. Pikkuveli on 1v ja 5 kk nuorempi. Olen ollut se kilttityttö ja lukenutkin kiltin tytön syndroomasta. Pikkuveli on temperamenttisempi kuin minä. Mutta lähdin tietoisesti muuttamaan itseäni etten ole ovimatto. Olen ollut miellyttäjäluonne tietyllä tapaa.

Koska muutimme usein, olen ollut monessa koulussa. Neljännellä luokalla muutimme ns. parempituloisten huudeille, mitä emme olleet ja siellä minua alettiin kiusaamana. Syynä se, että ei ollut aitoja Leviksen farkkuja. Olin hyvä uhri, koska reagoin siihen vahvasti.

Kun menimme yläasteelle, kiusaaminen ei jatkunut, mutta kavereita ei ollut. En halunnut myöskään uudessa koulussa olla niiden kiusaajien kanssa, enkä hakeutunut uusien tyyppien pariin.

Olen ollut aina hyvä koulussa, paitsi taideaineissa. Samat tyypit, jotka kiusasivat välkillä, ihmettelivät miten saat noin hyviä numeroita. Kehitin puolustusmekanismin, jonka avulla selvitä kiusaamisesta. Kun saisi hyviä numeroita, niin ainakin toiset katsoisivat ylöspäin.

Seiska meni kaikkia väistellessä ja mietin, että tämä on ihan ahterista.

Kasin alussa taas muutimme. Seuraavassa koulussa tajusin, että kukaan ei tiedä mun taustasta mitään. Koulussa menin sitten kiusaajan rooliin. Väitän kuitenkin, että se ei ollut niin pahaa eikä yhtä kohtaan, mutta olen siis kiusannut.

Edelleen olin todella hyvä matikassa ja kemiassa. Opettaja kertoi, että yhdessä lukiossa on alkamassa matemaattis-luonnontiedepainotteinen linja ja tiesin meneväni sinne. Lukion jälkeen päätin mennä ammattikorkeakouluun, ja pääsin harjoitteluun tekemään koulun materiaalia. Tajusin, että haluan olla tuon opettajan saappaissa.

Koko ajan oli vähän takaraivossa, että opettaminen on mun juttu. Mutta kemia veti. Kun valmistuin amk:sta, en halunnut tehtaaseen töihin ja mietin mitä tekisin.

Jostain kuulin, että TkK:ssa voidaan hyvittää AMK:n opinnoista. Mutta totuus ei ollut sitä. Jotain hyvitettiin, mutta tosi paljon kursseja oli niin, että olin lukenut viisi opintopistettä, ja siellä oli kuusi, en saanut niistä mitään hyvitystä.

Ajattelin, että no nämä ovat niin tuttua asiaa, että latasin kalenterin täyteen opintoja. Muut vähän varoittelivat. Mutta siinä kohtaa jonkin kokoisen burnoutin koin.

Muutaman vuoden olin niihin aikoihin seurustellut lasten isän kanssa. Viikonloput menivät nukkuessa ja kuljin zombiena, kävin lääkärit ja psykologit. Valmistuin insinööriksi ja silloinen proffa, ehdotti jatko-opintoja.

Tiesin myös sen, että jos haluan yliopistossa opettaa, tarvitsen tohtorin arvon. Aloitin jatko-opinnot. Olimme puhuneet perheenlisäksestä ja jäinkin neljäksi vuodeksi sitten kotiäidiksi lasten kanssa. Tämän jälkeen jatkoin väitöskirjaa. Hain projektirahoituksen minkä sain. Sen myötä olin jo soluttautunut s yliopistolle ja pääsin avoimeksi laitettuun paikkaan, joka oli hyvin pedattu.

Pahimmat viikonloput menivät niin, että nukuin 14 tuntia ja siltikin vielä nukahdin tv:n ääreen. Vyyhti alkoi vasta tuossa 2, 5 vuotta sitten aukeamaan.

Kävin sitten tosiaan kaikenmaailman tutkimukset, kaikki tutkittiin, ei löytynyt mitään vikaa missään, ainoastaan olisin voinut nukkua koko päivän. Vähän väliä valitin joka suuntaan. Sitten pääsin erään psykiatrin luo saadakseni ammattiapua oppiakseni selviämään asian kanssa, kun sitä ei voida parantaa.

Psykiatri läväytti nivastkan kysymyksiä. Hän sanoi, että siellä on kysymyksiä, jotka saattavat nousta. Kysymyksiä sai myös muokata . Yksi osa-alue oli sellainen missä oli väittämiä, joissa oli esim. ” minusta tuntuu, että kukaan ei välitä asioistani”, mietin, että ei kohdistu minuun. Kun ymmärsin, että , laittamalla tuohon kukaan kohtaan erään läheisen, alkoi tilanne vähän aueta.

Kun menin sitten kelan avustamaan terapiaan, tajusin heti, että tämän henkilön kanssa kemiat kohtaa. Kävin siellä kerta viikkoon. Jokaiselle kerralle oli mietitty teema ja se teema ratkaistiin sillä kerralla.

Joka kerran jälkeen tunsin onnistumisen iloa, vaikka samaa länkytimme. Rupesin tekemään muutoksia omassa elämässä siihen suuntaan, minkä näin omalle hyvinvoinnille tärkeimpänä, vaikka mietinkin teenkö siinä itsekkäitä ratkaisuja.

Viime vuoden tammikuussa ostin oman kämpän ja silloin alkoi viikko-viikkosysteemi lapsista. Joka toinen viikko saaan tehdä ihan mitä huvittaa. Ja meillä on neljän naisen sinkkunaisten ryhmä, ja dildo-bingo on vain yksi esimerkki siitä kaikkea harrastamme.

Käymme paljon ( normiaikana) myös tanssimassa. Mitä ikinä vaan tulee mieleen olemme.

Olemme tehneet tällä porukalla myös paljon lasten kanssa, esim. olleet yhteisellä Etelän lomalla.

Mielestäni olen sukumme ainoa korkeasti koulutettu, muut ovat duunareita. En ole koskaan pyytänyt rahoitusta asiaan vanhemmiltani, vaan olen rahoittanut kaikki opintoni itse . Välillä ottaa päähän ne ihmiset, jotka syyttävät taustojaan siitä etteivät olisi voineet kouluttautua.